Pentublogi Noomi&Taavi

7.12.2013

Äh, ei täällä taida tapahtua tulevanakaan yönä mitään. Lämmöt jämähti taas reilu 37 asteeseen. Reilu vuosi sitten Lystin kanssa oli sama homma: olin aivan hukassa lämpöjen kanssa, mutta pennut syntyivät kuitenkin yllättäen pari vuorokautta ennen oletettua päivää. 

Noomi voi hyvin ja aika rauhallisesti. Levottomuutta on tänäkin iltana esiintynyt, mutta nyt pienen petailusession päätteeksi nukahti pesäänsä. Ruoka ja vesi maistuivat tänä iltana. Ulkoilu myös. Pentujen liikkeet tuntuvat mahassa. Tänään tuli siis täyteen 63 vuorokautta ensimmäisestä astumisesta. Nyt malttia taas :)