Lystin "ilmiöpennut"

Ensi ruokailu, kolmiviikkoiskuvat ja viikonlopun vierail...

Naperot ovat kaikki maistelleet jauhelihan lisäksi pienen pennun pehmitettyä ruokaa.Ruoka maistuu hyvin. Annan silti ruokaa vielä vähän 1-2 kertaa päivässä, sillä imetyskin saisi jatkua yhtä tärkeänä kiinteän ruuan rinnalla.

Viikonloppu on "ruuhkainen", sillä lupasin tehdä työkeikan ja samana viikonloppuna tapaan kaikki (ehkäpä) pentujen tulevat omistajat.Kolme olen jo tavannut ja ainakin nämä kolme pentua ovat pääsemässä varmasti hyviin koteihin. Kiitos M eilisestä vierailusta. Oli ilo tavata ja tuntui, että pentu ja sinä löysitte heti toisenne. Samoin kiitos R tapaamisesta jo kauan sitten, sinunkin kohdalla pennun valinta tuntui luontevalta ja olen iloinen, että yksi pennuista pääsee sinun elämääsi.Pian näemmekin uudestaan. O ja M perheineen saa jännittää kumpi lopuista tytöistä tulee ainakin eläinlääkärin tarakstukseen asti. Loput tapaamme pian tänään ja huomenna!